Sovelletaanpas nyt Valmallekin tällainen lista, että edes jotakin tulisi kirjoitettua..
1. Mitä sellaista teit vuonna 2005, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Osallistuttiin pariin agilityn möllikisoihin
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Ei tietoa. Emäntä yrittää luvata viettää enemmän aikaa Valman kanssa.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Whoopi-emo, jota Valma ei ehtinyt tavata pentuiän jälkeen.
5. Missä maissa kävit?
Perheen Hollannin reissun ajan Valma vietti Heinolassa hoidossa ja Helsinkikin on melkein ulkomaita pienelle.
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2006, jota puuttui vuodesta 2005?
Enemmän agilitytreenejä, joka toivottavasti mahdollistuu pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen.
7. Mitkä vuoden 2005 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Koirat tuskin muistavat päivämääriä, tai yleensäkään mitään kovin pitkään.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Mölliagin 3. sija.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Ei Valma epäonnistu.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Silmätulehdus vaivasi syksyllä.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Rheespun mielestä uudet valjaat ovat hienot, mutta...
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Vappu-kaverin.
13. Kenen käytös masensi?
Kirjoituksiin keskittyneen emännän.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Rahattomana on huoletonta.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Vapaana juoksentelemisesta mökillä ja metsissä.
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2005?
Säätiedotuksen tunnari on tähän mennessä ainut musiikki, joka on kolahtanut.
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi aina vaan
b) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Saaneeni touhuta ja riehua.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Nukkua.
20. Kuinka vietit joulua?
Syömällä, pomppimalla lumihangessa, nauttimalla perheen kotonaolosta ja herkkulahjoista. Vetämällä potkuria.
22. Rakastuitko vuonna 2005?
Valma taitaa olla melkein yhtä rakastunut minun poikaystävääni kuin minä.
23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
...
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Poliisikoira Rex ja kaikki muutkin missä on eläimiä.
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Valma ei vihaa.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
ööm..
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
...
28. Mitä halusit ja sait?
Ruokaa, rapsutuksia, ulkoilua.
29. Mitä halusit muttet saanut?
Riehua, enemmän ruokaa, täydellisen ja jatkuvan huomion.
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Ei tullut kivoja eläinleffoja.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
2-vuotispäivänä Valma sai herkkuja palkintopokaalista ja pitkän lenkin.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
?
33.Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2005?
Loppuvuodesta hyvin kalju, välillä mutainen, välillä luminen,...
34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Pienet aivot tekevät onnelliseksi.
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Hartolan koiraverokeskustelukaan ei liiemmin Valmaa hetkauttanut.
37. Ketä ikävöit?
Kuka nyt milloinkin sattui poissa olemaan. Bussit ovat suuressa suosiossa, niistä saattaa tulla joku tuttu.
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Maksim (emännän poikaystävä) ja koirista Vappu (edellä olevan perheen mäyräkoira)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti