Kaksi tyypillistä tapahtumaa

Koirakoulu meni suht hyvin kuitenkin vaikka maassa paikallaan olo ei onnistunut. Pistetään kahden viikon harjoittelutauon piikkiin, eikö niin?

Kotimatkalla Valma löysi kaverin. Ihana mustavalkoinen tyttö, kaiketi jokin spanieli. Ja sitä piti odottaa, kuten aina muita koiria. Valma ei yksinkertaisesti voi liikkua senttiäkään ennen kuin on päässyt tutustumaan uusiin kavereihin. Minä siinä sitten hämilläni selitän maassa vaanivaa koiraa. "Juu, ei se ole vihainen. Sillä on vaan niin ystävällinen, että kaikki pitää tervehtiä. Nuori koirahan tämä vielä,...". Sama koira tuli kahteen kertaan vastaan. Ja molemmilla kerroilla sama vaaniminen.

Vimpu on myös äärettömän perso ruuaalle, varsinkin ihmis-sellaiselle. Jos joku väittää, ettei koira opi kerjäämään, ellei sille anna mitään, väittää väärin. (Tosin luulen, että äidin "kun se katsoi niin suloisesti"-taktiikalla on myös jotain merkitystä asiaan). Tänään se sitten kerjäsi salaattia. Ihanaa lehtisalaattia. Lopulta pala tippui lattialle ja yksi haukkana siinä kiinni.

Ja. hetki matustelua. Ei ollut hyvää. Me siinä sitten nauramaan, että taisikin käydä köpsästi. Ja tämä sieppaa sen heti takaisin "kyllähän se syötävä on, ettei ihan naurunalaiseksi joudu". Ja sama reaktia. Ei sitä voi syödä. Edelleen on salaatinpala lattialla, mutta jos sitä menee siitä pois ottamaan, niin Valma on sitä mieltä, että kyllä hän sen sittenkin syö. Pitäkööt nyt vähän aikaa. Pieni, hölmö, mutta niin suloinen :]

(toinen) Murkku talossa *iik*

Valma on innostunut talven tultua jäljistä ja on ilmiselvästi päättänyt ryhtyä kapinalliseksi. Totteleminen onnistuu vain hyvin mielenosoituksellisesti, jos maassa sattuu olevan mielenkiintoisia jälkiä. Lenkeillä olen monta kertaa ollut hermostumisen partaalla.

Eilen:

Menimme polkua pieneen notkoon ihan lähellä. Ongelmaksi muodostuivat notkon pohjalla olevat viime talvena kaatuneet koivut ja jäniksen jäljet. Ensin likka sitoi itsensä loistavasti yhteen puista. Se sen olisi pitänyt vielä aivan hyvin selvittää "kierrä"-pyynnöllä, mutta ei. Jäljet menivät niin, että oksat oli kierrettävä ties kuinka moneen kertaan ja kun minä sitten lopulta hihnaa selvittämään, niin tämä vaan kiskoo jälkiänsä.

Lopulta kuitenkin sain sen irrotettua ja neidin kiskoessa edelleen otin pikkuiseen puhutteluun. Haistelupuuhien lomassa pieni oli napannut lunta suuhunsa ja mäysti sitä aivan kuin teinityttö purkkaa. Minä selitän, että "Ei saa kiskoa tuolla lailla ja plaa plaa.." ja tämä mäystää ja katsoo "Just joo, mähän en sua niinku kuule kuuntele, jos mullon tärkeemmät hommat kesken niinku..."-tyyliin. Ei siinä voinut olla nauramatta.

Kunnon treenit

Olen uuvuksissa koulun ja monien muiden asioiden tähden ja Valma-raukka saa kärsiä siitä. Onneksi Isä ja äiti huolehtivat viikolla paljon ulkoilutuksista. Kolmen yhteistyöllä tuo saa tarpeeksi liikuntaa, seuraa ja hommia.

Eilisen kaltaiset päivät sitten tasapainottavat. Aamulla ensin agility-harkoissa. Oli vieraileva ohjaaja, jolta sain paljon hyviä vinkkejä. Niin helposti sitä pistää kaikki virheet koiran huonon keskittyneisyyden tai väsymyksen piikkiin. Sitten tarkemmin ajatellen huomaa itse ohjaavansa hutiloiden. Koira ei tosiaankaan voi sellaisesta hosumisista ymmärtää miten sen pitäisi tehdä ja toimia.

Oli upeaa huomata, kuinka viisas Valma on, kunhan itse vaan keskityn oikeisiin asioihin. Kaiken huipuksi Valma sai kehuja ja siitä voi kuulemma tulla hyvä agilitykoira, kunhan jaksamme treenata. Minun viitseliäisyydestä siis kiinni.

Olen seurannut viime viikkoina vierestä ystävän moukariharjoitusohjelmia ja samalla miettinyt miten tosissani aion Valman kanssa ryhtyä agilityä tekemään. Menestyminen vaatisi hirveästi töitä, joten taidetaan pysyä harrastuslinjalla kuitenkin.

Agilitystä pääsimme suoraan Mervin kyydillä tottelevaisuuskoulutukseen. Melkoista hämminkiä ja rähinääkin aiheutti vieras koira autossa. Valma kun ei oikein tule toimeen Mervin tollereiden kanssa. Viljami-vanhus taas on sen, kuten kaikkien muidenkin koirien, suuri idoli (Vili vaan ei ole kovin innostunut Valman riehakkaista kiintymyksen osoituksista)

Tottis otettiin löysemmin, kun Valma alkoi selvästi väsyä agilityn jäljiltä. Paikallaan vieressä opettaminen on sille edelleen lähes ylivoimaista. Siihen pitää alkaa panostaa. Taas Vippua luuliin ikäistään nuoremmaksi, kun se on tuollainen töhöttäjä.

Ilta olikin sitten leppoisaa. Valma vaan makoili ympäriinsä (siis joka kerta kuin katsoin sitä, se nyhjötti jossain, mutta kuitenkin aina eri paikassa)

Kotikoulua

Sunnuntaina löytyi tallilta, missä käymme agilityssä, ikivanhat agilitykepit, joita olen junttaillut pitkin viikkoa maahan. Treeneissä Valma tahtoo olla niin hötäkässä, ettei keskittymisestä tahdo tulla mitään, joten on varmaan hyväksi harjoitella pujottelua kotipihalla. Kunhan nuo alkaa sujua, olisi tarkoitus mahdollisimman pikaisesti kääntyä ohjaamaan eteenpäin juosten. Peruuttamalla, miten olen vielä keppejä ohjannut, en millään pysy Valman vauhdissa, jos se on kunnon vauhdissa.

Tuskastuin eilen koirakoulussa, kun Valma ei millään malttanut rauhoittua. Päätin, että ryhdymme nyt oikeasti treenaamaan tottelevaisuutta kotonakin, kuten pitäisi. Jotenkin asiat vain ovat luistaneet siihen, että kerran viikossa käydään tottelevaisuuskoulutuksessa ja muutaman kerran kuukaudessa agilityssä ja kotona sitten tehdään vain silloin, kun huvittaa (ja usein ei huvita yhtään).

Tänään tein sitten valmiiin viikko-ohjelman rungon, että tulee jotain edes tehtyä tai ainakaan ei jää huomaamatta, ettei ole tullut mitään tehtyä. Toivottavasti saan nyt pidettyä linjan. Tällä viikolla olisi tarjoitus keskittyä pujotteluun, täyskäännöksiin seuratessa sekä paikallaan oloon niin istuen kuin maatenkin. Vilkkaalle koiralle se tuntuu välillä olevan ylivoimainen tehtävä ja varsinkin, jos olen vieressä se yleensä ryhtyy esittelemään kaikki mahdolliset temppunsa namin toivossa :]

Elämää

Tuo pieni koira on kasvanut niin nopeasti. Vuosi sitten se vielä oli pieni karvapallero ja nyt karvat putoaa jo toisen juoksun tieltä. Josko tällä tavalla saisin suunnilleen merkittyä itselleni ja muillekin muistiin, mitä elämässämme tapahtuu.

Tällä hetkellä Valma on siis 15-kuukautinen nuori bordercollie-tyttö, jonka elämään olen saanut itseni sotkea jo yli vuoden.