Valma ja Kissa

Jos saman katon alla majailu Vapun kanssa sujui suuremmitta mutkitta, ei yhteiselo Pena-kissan kanssa onnistunutkaan täysin suunnitelmien mukaan.

Ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun Valma ensimmäisenä tai toisena päivänä säyseästi väisti syömään tullutta kissaa. Seuraavalla kerralla räksytys kuitenkin palasi, Pena säikähti, loukkaantui suuresti ja häipyi nopeasti. Aloin jo olla hyvinkin huolissani, kun ei neljään päivään ollut kissasta näkynyt kuin vilahdus pusikossa ja vähenemistä ruokakupissa (oli ilmeisesti kivunnut keittiön ikkunasta sisään koirien ollessa lenkillä.

Tiistai-iltana kissa sentään palasi reissuiltaa nälkäisenä. Valman suljin maukaisut kuultuani toiseen huoneeseen. Se kuitenkin sai jollakin tapaa oven auki ja Pensku oli samalla sekunnilla tiessään. Onneksi palasi kuitenkin pian takaisin.

Tämän jälkeen en edes kuvitellut enää saattavani näitä eläimiä yhteen, kun toinen rähjäsi ja toinen pelkäsi. Vietin muutamia aivan ihania hetkiä kellarissa hellyyden kipeän ja kiehnäävän kisusen kanssa, koirien olessa oven takana yläkerrassa vinkumassa. Pari kertaa Valma ja Pena joutuivat vielä vahingossa samaan tilaan, mutta niistäkin selvittiin säikähdyksellä. Taitaa olla haaveeni kissanpennusta tuhoon tuomittu. Vai oppisikohan Valma käyttäytymään komennuksen alla ja toisen ollessa hyvin pieni? Jos vaikka valeraskautta toivoisi?

Nyt on kuitenkin pääkaupunkiseudun vierailu ohi ja Hartolasta Valmalle löytyneet taas tutut lekottelupaikat. Linja-autossa edessämme istuneen lapsen sanoin "hieno koila!".

Repeilyä kahden koiran välillä

Kävin siis hakemassa Valman Vantaalle viime viikon keskiviikkona. Lahden asemalla äidin kanssa odotti koira, joka näytti siltä kuin sen turkin hoito olisi unohdettu pariksi vuodeksi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut sairaus tai heitteillejättö vaan ankara karvanlähtöaika. Äiti vakuutti neitiä harjanneensa ahkerasti. Pari päivää sain vielä nyhtää alusvillaa tupoittain irti joka välissä, ja nyt koira näyttää liikuttavan ruipelolta ja kaljulta alkukesään verrattuna.

Valma oli toista kertaa junassa ja loikoili jo rauhallisesti reppuni tyynynään. Junan vaihtokin sujui mallikkaasti ja Korson asemalta keskimäärin kävelimme (Valma säntäili, minä raahauduin laukun kanssa) "kotiin".

Heti ensimmäisen kaksikoiraisen lenkin päätteeksi huomasin lukinneeni itseni talon ulkopuolelle. Pinna oli muutenkin kireällä matkustamisen, palaneen ruuan ja koirien epätahtisuuden vuoksi, joten päivä alkoi vaikuttaa katastrofilta. Poikaystävä kavereineen joutui jättämään illan keikkansa valmistelut ja ajamaan Helsingistä asti päästääkseen meidät sisälle. Reilun puolentunnin odotuksen aikana koirat kuitenkin löysivät toisistaan leikkitoverit ja maailma alkoi jälleen kirkastua.

Nyt Valma ja Vappu tulevat jo oikein hyvin toimeen keskenään. Pientä rähjäämistä tosin syntyy toisinaan ruuasta (lähinnä Valman puolelta) ja huomiosta. Sisällä eletään rauhallisesti välillä hiukan painien, ulkona juostaan pää viidentenä jalkana hippaa ja Valma kiertää ympyrää kuin paimentaen.

Lenkeillä rytmi on raivostuttavan erilainen, Valma vetää eteenpäin, Vappu taaksepäin, ja minä olen ratketa kahden hihnan välissä. Parhaaksi keinoksi saada Vappu kunnolla liikkeelle ovat osoittautuneet juoksuaskeleet, mikä on innostanut nyt jo useamman kerran hölkkäämään läheiselle pururadalle. Hyvin hitaasti, mutta varmasti taittuu jo reilut kaksi kilometriä tauotta (olen lähes rapakunnossa, tiedän), ja jälkeenpäin on hyväolo fyysisesti ja henkisesti.

Tällainen lyhyt kokemus kahden koiran kanssa elosta on kyllä vakuuttanut minua siitä, että Valma saa vielä toistaiseksi jäädä ainoaksi koiraksi. Minulla ei taida vielä olla tarpeeksi pitkää pinnaa kahden koiran päivittäin vaatimalle kärsivällisyydelle, vastuulle, huomiolle, jne...

Mutta on kyllä kuitenkin ihanaa istua tässä näpyttelemässä, kun Vappula painautuu lämpimäni jalkaa vasten ja Vampula loikoilee söpöläisenä omalla peitollaan vieressä.

Johdatus vieraan valtakunnan valtiaiden elämään

Miiskun perheen suurta omakotitaloa hallitsevat siis (omasta mielestään) 2-vuotias mäyräkoira nimeltä Vappu. Suloinen pieni olento, joka jaksaa odottaa selällään rapsuttamista ties kuinka kauan (jopa keskellä tietä!) ja hakeutuu mielellään lähelle kyhnäämään. Olen aivan ihastunut siihen, että jokin koira malttaa retkottaa sylissä tai vieressä kauemmin kuin pari sekuntia.

Mäyräkoiramaista itsepäisyyttä ja jukuripäisyyttä löytyy kuitenkin valitettavasti tarvittaessa melkoinen määrä, eikä älykään liiemmin paina pientä päätä. Lenkkeillessä ensimmäinen sata metriä saa lenkittäjä käyttää kaiken mielikuvituksensa maanitteluun, uhkailuun, lahjontaan, huijaukseen, yms. taitoihin saadakseen kotiin pyrkivän mäykkysen tallustamaan eteenpäin. Täytyy tunnustaa, että pari kertaa olen yksinkertaisesti kantanut neidin ensimmäiseen tienristeyksen asti.

Kissamaista valtaa yli Vapunkin pitää Pena eli Jone eli Jone-Pena eli Johannes eli... No joka tapauksessa kyseessä on 6-vuotias oranssi maatiaiskolli. Pena viettää suurimman osan ajastaan lymyillen jossain parin korttelin suuruisella reviirillään. Sisällä tai omalla pihalla oleillessaan ja lenkkiseurana Pensku on suloinen kiehnääjä (ellei satu teilaamaan oravanpoikia), joka on saanut minut kissakuumeen valtaan.

Näiden kahden valtakuntaa Valma saapui siis viime keskiviikkona hämmentämään...


Kannettavan tietokoneen näppäimet eivät oikein suostu tottelemaan käskyjäni. Toivottavasti kirjoitusvirheitä ei jäänyt luettavuuden kannalta aivan liikaa.

Talvesta kesään

Ohoh! On näköjään jäänyt aivan liian pitkä tauko Valman kuulumisten päivitysten väliin. Hiihtokeleistä on viipotettu vähän liiankin nopeasti hellekeleihin. Nopea päivitys on siis paikallaan.

Edellisessä postauksessa odotettu hiihtoreissu sujui mainiosti. Ehkä vielä joskus Lapin maisemat Valman lumisen kuonon taustalla löytävät tiensä kuvagalleriaan. Mutta sitä ennen ollaan jo ties missä...

Lapin reissu jälkeen pääsykokeisiin ja ylioppilasjuhlaan valmistautuminen veivät aikaa Vampukalta, mutta muutamiin agilityharkkoihin ja koirakoluun sentään päästiin pitkän tauon jälkeen. Juhlissa Valma esiintyi mallikelpoisesti, kun tottui vieraiden tulvaan eikä muutaman ovikellon soiton jälkeen enää edes haukkunut.

Kesää Valma on tähän mennessä viettänyt kotona, mökillä ja Aholansaaressa kirmaillen vuoroin minun ja vanhempieni seurassa. Tällä hetkellä vietämme rauhallista eloa Vantaalla poikaystävän kotona vielä viikon verran. Seuranamme on vain Vappu-mäyräkoira ja Pena-kissa, sillä Maksim on Malesiassa ja muu talon väki Ranskassa.

Sen verran pitää tässä jo tulevaisuutta raottaa, että tuleva kotimme Helsingistä löytyi yllättäen suhteilla. Kävin eilen katsomassa tilavaa asuntoa Lauttasaaren keskustassa. Vuokranmaksu alkaa elokuun alusta ja kotiutuminen Valman osalta luultavasti syyskuussa. Saas nähdä miten Vippunen sopeutuu kaupunkikerostalon neljännen kerroksen elämään (ja seinän sisässä pesivään lintunaapuriin...).