Koira pieni näkee unta.
Uinuu pesässään kiepillä.
Vuhkii unen linnuille,
korvat väpättävät.
Rapussa kolahtaa.
Silmät ovat auki,
korvat tarkat.
Huokaisee,
painaa kuonon jälleen
unilampaan turkkiin.
26.11.06
29.10.06
Kotiin
Valma tulee tänään viimein kaksiviikkoiseksi venähtäneeltä Joensuun-lomaltaan. On valtava ikävä pientä.
22.7.06
Valma ja Kissa
Jos saman katon alla majailu Vapun kanssa sujui suuremmitta mutkitta, ei yhteiselo Pena-kissan kanssa onnistunutkaan täysin suunnitelmien mukaan.
Ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun Valma ensimmäisenä tai toisena päivänä säyseästi väisti syömään tullutta kissaa. Seuraavalla kerralla räksytys kuitenkin palasi, Pena säikähti, loukkaantui suuresti ja häipyi nopeasti. Aloin jo olla hyvinkin huolissani, kun ei neljään päivään ollut kissasta näkynyt kuin vilahdus pusikossa ja vähenemistä ruokakupissa (oli ilmeisesti kivunnut keittiön ikkunasta sisään koirien ollessa lenkillä.
Tiistai-iltana kissa sentään palasi reissuiltaa nälkäisenä. Valman suljin maukaisut kuultuani toiseen huoneeseen. Se kuitenkin sai jollakin tapaa oven auki ja Pensku oli samalla sekunnilla tiessään. Onneksi palasi kuitenkin pian takaisin.
Tämän jälkeen en edes kuvitellut enää saattavani näitä eläimiä yhteen, kun toinen rähjäsi ja toinen pelkäsi. Vietin muutamia aivan ihania hetkiä kellarissa hellyyden kipeän ja kiehnäävän kisusen kanssa, koirien olessa oven takana yläkerrassa vinkumassa. Pari kertaa Valma ja Pena joutuivat vielä vahingossa samaan tilaan, mutta niistäkin selvittiin säikähdyksellä. Taitaa olla haaveeni kissanpennusta tuhoon tuomittu. Vai oppisikohan Valma käyttäytymään komennuksen alla ja toisen ollessa hyvin pieni? Jos vaikka valeraskautta toivoisi?
Nyt on kuitenkin pääkaupunkiseudun vierailu ohi ja Hartolasta Valmalle löytyneet taas tutut lekottelupaikat. Linja-autossa edessämme istuneen lapsen sanoin "hieno koila!".

20.7.06
Repeilyä kahden koiran välillä
Kävin siis hakemassa Valman Vantaalle viime viikon keskiviikkona. Lahden asemalla äidin kanssa odotti koira, joka näytti siltä kuin sen turkin hoito olisi unohdettu pariksi vuodeksi. Kyseessä ei kuitenkaan ollut sairaus tai heitteillejättö vaan ankara karvanlähtöaika. Äiti vakuutti neitiä harjanneensa ahkerasti. Pari päivää sain vielä nyhtää alusvillaa tupoittain irti joka välissä, ja nyt koira näyttää liikuttavan ruipelolta ja kaljulta alkukesään verrattuna.
Valma oli toista kertaa junassa ja loikoili jo rauhallisesti reppuni tyynynään. Junan vaihtokin sujui mallikkaasti ja Korson asemalta keskimäärin kävelimme (Valma säntäili, minä raahauduin laukun kanssa) "kotiin".
Heti ensimmäisen kaksikoiraisen lenkin päätteeksi huomasin lukinneeni itseni talon ulkopuolelle. Pinna oli muutenkin kireällä matkustamisen, palaneen ruuan ja koirien epätahtisuuden vuoksi, joten päivä alkoi vaikuttaa katastrofilta. Poikaystävä kavereineen joutui jättämään illan keikkansa valmistelut ja ajamaan Helsingistä asti päästääkseen meidät sisälle. Reilun puolentunnin odotuksen aikana koirat kuitenkin löysivät toisistaan leikkitoverit ja maailma alkoi jälleen kirkastua.
Nyt Valma ja Vappu tulevat jo oikein hyvin toimeen keskenään. Pientä rähjäämistä tosin syntyy toisinaan ruuasta (lähinnä Valman puolelta) ja huomiosta. Sisällä eletään rauhallisesti välillä hiukan painien, ulkona juostaan pää viidentenä jalkana hippaa ja Valma kiertää ympyrää kuin paimentaen.
Lenkeillä rytmi on raivostuttavan erilainen, Valma vetää eteenpäin, Vappu taaksepäin, ja minä olen ratketa kahden hihnan välissä. Parhaaksi keinoksi saada Vappu kunnolla liikkeelle ovat osoittautuneet juoksuaskeleet, mikä on innostanut nyt jo useamman kerran hölkkäämään läheiselle pururadalle. Hyvin hitaasti, mutta varmasti taittuu jo reilut kaksi kilometriä tauotta (olen lähes rapakunnossa, tiedän), ja jälkeenpäin on hyväolo fyysisesti ja henkisesti.
Tällainen lyhyt kokemus kahden koiran kanssa elosta on kyllä vakuuttanut minua siitä, että Valma saa vielä toistaiseksi jäädä ainoaksi koiraksi. Minulla ei taida vielä olla tarpeeksi pitkää pinnaa kahden koiran päivittäin vaatimalle kärsivällisyydelle, vastuulle, huomiolle, jne...
Mutta on kyllä kuitenkin ihanaa istua tässä näpyttelemässä, kun Vappula painautuu lämpimäni jalkaa vasten ja Vampula loikoilee söpöläisenä omalla peitollaan vieressä.

17.7.06
Johdatus vieraan valtakunnan valtiaiden elämään
Miiskun perheen suurta omakotitaloa hallitsevat siis (omasta mielestään) 2-vuotias mäyräkoira nimeltä Vappu. Suloinen pieni olento, joka jaksaa odottaa selällään rapsuttamista ties kuinka kauan (jopa keskellä tietä!) ja hakeutuu mielellään lähelle kyhnäämään. Olen aivan ihastunut siihen, että jokin koira malttaa retkottaa sylissä tai vieressä kauemmin kuin pari sekuntia.
Mäyräkoiramaista itsepäisyyttä ja jukuripäisyyttä löytyy kuitenkin valitettavasti tarvittaessa melkoinen määrä, eikä älykään liiemmin paina pientä päätä. Lenkkeillessä ensimmäinen sata metriä saa lenkittäjä käyttää kaiken mielikuvituksensa maanitteluun, uhkailuun, lahjontaan, huijaukseen, yms. taitoihin saadakseen kotiin pyrkivän mäykkysen tallustamaan eteenpäin. Täytyy tunnustaa, että pari kertaa olen yksinkertaisesti kantanut neidin ensimmäiseen tienristeyksen asti.
Kissamaista valtaa yli Vapunkin pitää Pena eli Jone eli Jone-Pena eli Johannes eli... No joka tapauksessa kyseessä on 6-vuotias oranssi maatiaiskolli. Pena viettää suurimman osan ajastaan lymyillen jossain parin korttelin suuruisella reviirillään. Sisällä tai omalla pihalla oleillessaan ja lenkkiseurana Pensku on suloinen kiehnääjä (ellei satu teilaamaan oravanpoikia), joka on saanut minut kissakuumeen valtaan.
Näiden kahden valtakuntaa Valma saapui siis viime keskiviikkona hämmentämään...
Kannettavan tietokoneen näppäimet eivät oikein suostu tottelemaan käskyjäni. Toivottavasti kirjoitusvirheitä ei jäänyt luettavuuden kannalta aivan liikaa.

15.7.06
Talvesta kesään
Ohoh! On näköjään jäänyt aivan liian pitkä tauko Valman kuulumisten päivitysten väliin. Hiihtokeleistä on viipotettu vähän liiankin nopeasti hellekeleihin. Nopea päivitys on siis paikallaan.
Edellisessä postauksessa odotettu hiihtoreissu sujui mainiosti. Ehkä vielä joskus Lapin maisemat Valman lumisen kuonon taustalla löytävät tiensä kuvagalleriaan. Mutta sitä ennen ollaan jo ties missä...
Lapin reissu jälkeen pääsykokeisiin ja ylioppilasjuhlaan valmistautuminen veivät aikaa Vampukalta, mutta muutamiin agilityharkkoihin ja koirakoluun sentään päästiin pitkän tauon jälkeen. Juhlissa Valma esiintyi mallikelpoisesti, kun tottui vieraiden tulvaan eikä muutaman ovikellon soiton jälkeen enää edes haukkunut.
Kesää Valma on tähän mennessä viettänyt kotona, mökillä ja Aholansaaressa kirmaillen vuoroin minun ja vanhempieni seurassa. Tällä hetkellä vietämme rauhallista eloa Vantaalla poikaystävän kotona vielä viikon verran. Seuranamme on vain Vappu-mäyräkoira ja Pena-kissa, sillä Maksim on Malesiassa ja muu talon väki Ranskassa.
Sen verran pitää tässä jo tulevaisuutta raottaa, että tuleva kotimme Helsingistä löytyi yllättäen suhteilla. Kävin eilen katsomassa tilavaa asuntoa Lauttasaaren keskustassa. Vuokranmaksu alkaa elokuun alusta ja kotiutuminen Valman osalta luultavasti syyskuussa. Saas nähdä miten Vippunen sopeutuu kaupunkikerostalon neljännen kerroksen elämään (ja seinän sisässä pesivään lintunaapuriin...).

25.3.06
Hiihtoputkea
Valma on ollut hiihtämässä viimeisten viikkojen aikana äidin kanssa jo kymmeniä kertoja ja palannut ilo silmissä ja raukeana. Minä en ole päässyt mukaan lukuloman alkupuolella olleen kuumeflunssan jäänteiden takia, kun kirjoituksia en ole halunnut riskeerata. Tämän viikon olo on kuitenkin ollut täysin terve ja tänään uskaltauduin ensimmäistä kertaa suksille auringonpaisteiselle jäälle äidin ja Vipun mukaan.
Ja miten paljon neiti onkaan oppinut äidin kanssa hiihtoreissuilla! Viime vuonna hiihtäminen oli jatkuvaa sotkua vetovaljaiden, köyden kanssa, suksien ja sauvojen kanssa, kaikki vastaantulijat saivat osakseen rähinää ja hyökkäilyä. Lopulta koiraa sai lähes vetää perässään sen alkumatkasta antaman hurjan kyydin tähden.
Nyt oli täysin toisenlainen meininki. Alkuun Valma veti tosi nätisti luistoa tottumattomaan suksijaan. Vastaantulijan näkyessä koira löysi tiensä yhdellä "odota"-pyynnöllä oikealle puolelleni namia odottamaan ja lähti liikkeelle vasta luvan saatuaan. Sotkeennuttuaan ympärilleni, neiti osasi kiertää nätisti (paitsi kerran värään suuntaan ja olin täysin köytettynä :] ). Oikea tahti löytyi, aurinko paistoi ja hiihtäminen oli upeaa. Välillä Valma teki tutkimusmatkoja ladun vierustan jälkiä ja avantoja katsomaan, mitä helpotti hankalan vetoköyden vaihtaminen flexiin, mutta palasi jolkottamaan edellä pyydettäessä.
Valma on tosiaan aikuistunut ja rauhoittunut paljon vuoden aikana, mutta äitini on kyllä silti tehnyt upean työn opettaessaan siitä tottelevaisen hiihtäjäkoiran. Ensi viikon lopulla, viimeisten kirjoitusten ollessa ohi, pakataan isän kanssa sukset katolle, Valma takaluukkuun ja suunnataan auton nokka kohti Kilpisjärveä. Viikko hiihtämistä ja upeita maisemia karistaa toivottavasti kirjoitusstressin jäänteet ja Valma saa kerrankin tarpeekseen ulkoilua. Yritän muistaa pitää kameraa mukana ja tehdä jonkinlaisen kuvakertomuksen reissusta jälkeenpäin. Hyvillä mielin voi nyt ajatella matkaa, kun Valma osaa "hiihtää" niin nätisti eikä omakaan kunto vaikuttanut ihan pohjalukemissa olevan, vaikka ensimmäistä kertaa tänä talvena olinkin ladulla.

1.3.06
Laskiaista
Valma on hauska kaveri pänttäämisen (yo-kirjoitukset edessä) välissä. Köllii sylissä, vaikkakaan ei kovin mielellään ja tulee aina välillä tönimään pallolla leikkimään. Nyt se on oppinut maagisen "tuo"-sanan, eli osaa antaa lelun käteen eikä vain härnää hippaleikkiin.
Ulkona keppejä on tietyissä polun kohdissa kiivettävä vaikka puusta, jos ei muuten löydy. Myös pienemmät elävät puut se kiskoisi juriltaan, jos vain saisi luvan.
Eilen oltiin yksityisessä laskiaismäessä päivälenkin yhteydessä. Sadan metrin päästä kotoa on ihana suojainen notko, jossa Vipusen voi päästää irti, vaikka latu menee ihan vierestä. Avoimessa rinteessä liukuu loistavasti pelkkien toppahousujen ja painovoiman avulla varsinkin nyt, kun lasku-uraan on satanut ihanan pehmoista lunta. Valma tosin ei ymmärrä laskemisen hiljaista ihanuutta, vaan rähjää ja hyökkailee kenkiin vieressä juosten, mutta selvästi nauttien vauhdista. Pitäisköhän tänäänkin mennä vielä laskemaan?

14.2.06
Ystävänpäivää
Valma toivottaa kaikille hännällisille ja hännättömille oikein vauhdikasta ja lumista ystävänpäivää!
4.1.06
Valman vuosi
Sovelletaanpas nyt Valmallekin tällainen lista, että edes jotakin tulisi kirjoitettua..
1. Mitä sellaista teit vuonna 2005, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Osallistuttiin pariin agilityn möllikisoihin
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
Ei tietoa. Emäntä yrittää luvata viettää enemmän aikaa Valman kanssa.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Whoopi-emo, jota Valma ei ehtinyt tavata pentuiän jälkeen.
5. Missä maissa kävit?
Perheen Hollannin reissun ajan Valma vietti Heinolassa hoidossa ja Helsinkikin on melkein ulkomaita pienelle.
6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2006, jota puuttui vuodesta 2005?
Enemmän agilitytreenejä, joka toivottavasti mahdollistuu pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen.
7. Mitkä vuoden 2005 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
Koirat tuskin muistavat päivämääriä, tai yleensäkään mitään kovin pitkään.
8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Mölliagin 3. sija.
9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Ei Valma epäonnistu.
10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Silmätulehdus vaivasi syksyllä.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Rheespun mielestä uudet valjaat ovat hienot, mutta...
12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Vappu-kaverin.
13. Kenen käytös masensi?
Kirjoituksiin keskittyneen emännän.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Rahattomana on huoletonta.
15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Vapaana juoksentelemisesta mökillä ja metsissä.
16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2005?
Säätiedotuksen tunnari on tähän mennessä ainut musiikki, joka on kolahtanut.
17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi aina vaan
b) laihempi vai lihavampi?
Lihavampi
18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Saaneeni touhuta ja riehua.
19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Nukkua.
20. Kuinka vietit joulua?
Syömällä, pomppimalla lumihangessa, nauttimalla perheen kotonaolosta ja herkkulahjoista. Vetämällä potkuria.
22. Rakastuitko vuonna 2005?
Valma taitaa olla melkein yhtä rakastunut minun poikaystävääni kuin minä.
23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
...
24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Poliisikoira Rex ja kaikki muutkin missä on eläimiä.
25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
Valma ei vihaa.
26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
ööm..
27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
...
28. Mitä halusit ja sait?
Ruokaa, rapsutuksia, ulkoilua.
29. Mitä halusit muttet saanut?
Riehua, enemmän ruokaa, täydellisen ja jatkuvan huomion.
30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Ei tullut kivoja eläinleffoja.
31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
2-vuotispäivänä Valma sai herkkuja palkintopokaalista ja pitkän lenkin.
32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
?
33.Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2005?
Loppuvuodesta hyvin kalju, välillä mutainen, välillä luminen,...
34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Pienet aivot tekevät onnelliseksi.
36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Hartolan koiraverokeskustelukaan ei liiemmin Valmaa hetkauttanut.
37. Ketä ikävöit?
Kuka nyt milloinkin sattui poissa olemaan. Bussit ovat suuressa suosiossa, niistä saattaa tulla joku tuttu.
38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Maksim (emännän poikaystävä) ja koirista Vappu (edellä olevan perheen mäyräkoira)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)