Poikkesimme tässä yhtenä kuumana kesäpäivänä Nilsiän marketissa ja Valma sai tuliaisen: oman pallon. Se taitaa olla jo toisen kymmenen puolella Valman palloista (toisen sadan, jos kaikki puhkileikityt ilmapallotkin lasketaan). Samanlainen neidillä on itseasiassa jo Ristijärven mökillä, mutta siellä käydään valitettavan harvoin.
Markettien halvimmat muovijalkapallot ovat kyllä ehdottomasti mielenkiintoisimpia Valman mielestä. Ne ovat niin kevyitä, että niitä voi kopitella kuin ilmapalloja, mutta eivät pamahda rikki hauskimmalla hetkellä. Ja niitä on myös hyvä torjua, silä Valmahan ei kunnon maalivahtina poispäin kulkevan pallon perään juokse. Nyt säästyvät riparilaisten pallot Valman hampailta, ja Valman kuono niiden kovilta laukauksilta (tai niinhän sitä luulisi, Valma kyllä omisi vaikka maailman kaikki pallot, jos vain saisi..).
Palloista toisiksi paras on "Reikäpallo", tukevasta luonnonkumista tehty pallo, jota on hyvä kopitella ja myös repiä, mikä on torjumisen jälkeen parasta. Reikäpallo on myös muistollisesti minulle tärkeä, sillä se on Valman ensimmäinen lelu. Se oli lahja äidiltäni, konkreettinen lupaus siitä, että saan ihan oikeasti oman koiran. Viisi vuotta se on kestänyt retuutusta ja sen Valma yleensä ensimmäisenä tuo vieraiden käteen revittäväksi.
Mutta on yksi, jota ilman Valma ei voisi olla: Karkki. Karkki oli alunperin minun uninalleni, viimeinen siitä pehmolelujen armeijasta, jota retuutin monta vuotta mukanani. Mutta parikuukautinen Valma omi tuon silloin vielä lähes itsensäkokoisen nallen sängystäni, vaikka kuinka yritin sitäö säästellä. Valmankin pehmolelu kausi meni pian ohi, mutta Karkki jäi. Sitä Valma kantaa mukanaan ja hoitaa kuin omaa pentuaan. Illalla rauha saavu, jos karhu on jäänyt oven väärälle puolelle tai matkan jälkeen kaasiin. "Missä Karkki on?" -kysymys saa Valman etsimään kaverinsa ja rauhottumaan. Viimekin yönä se oli yöuniemme pelastus, kun neiti ei millään mainannut rauhoittua pitkän herättäjäjuhlamatkan jäljiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti