Olen uuvuksissa koulun ja monien muiden asioiden tähden ja Valma-raukka saa kärsiä siitä. Onneksi Isä ja äiti huolehtivat viikolla paljon ulkoilutuksista. Kolmen yhteistyöllä tuo saa tarpeeksi liikuntaa, seuraa ja hommia.
Eilisen kaltaiset päivät sitten tasapainottavat. Aamulla ensin agility-harkoissa. Oli vieraileva ohjaaja, jolta sain paljon hyviä vinkkejä. Niin helposti sitä pistää kaikki virheet koiran huonon keskittyneisyyden tai väsymyksen piikkiin. Sitten tarkemmin ajatellen huomaa itse ohjaavansa hutiloiden. Koira ei tosiaankaan voi sellaisesta hosumisista ymmärtää miten sen pitäisi tehdä ja toimia.
Oli upeaa huomata, kuinka viisas Valma on, kunhan itse vaan keskityn oikeisiin asioihin. Kaiken huipuksi Valma sai kehuja ja siitä voi kuulemma tulla hyvä agilitykoira, kunhan jaksamme treenata. Minun viitseliäisyydestä siis kiinni.
Olen seurannut viime viikkoina vierestä ystävän moukariharjoitusohjelmia ja samalla miettinyt miten tosissani aion Valman kanssa ryhtyä agilityä tekemään. Menestyminen vaatisi hirveästi töitä, joten taidetaan pysyä harrastuslinjalla kuitenkin.
Agilitystä pääsimme suoraan Mervin kyydillä tottelevaisuuskoulutukseen. Melkoista hämminkiä ja rähinääkin aiheutti vieras koira autossa. Valma kun ei oikein tule toimeen Mervin tollereiden kanssa. Viljami-vanhus taas on sen, kuten kaikkien muidenkin koirien, suuri idoli (Vili vaan ei ole kovin innostunut Valman riehakkaista kiintymyksen osoituksista)
Tottis otettiin löysemmin, kun Valma alkoi selvästi väsyä agilityn jäljiltä. Paikallaan vieressä opettaminen on sille edelleen lähes ylivoimaista. Siihen pitää alkaa panostaa. Taas Vippua luuliin ikäistään nuoremmaksi, kun se on tuollainen töhöttäjä.
Ilta olikin sitten leppoisaa. Valma vaan makoili ympäriinsä (siis joka kerta kuin katsoin sitä, se nyhjötti jossain, mutta kuitenkin aina eri paikassa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti