Valma ja Kissa

Jos saman katon alla majailu Vapun kanssa sujui suuremmitta mutkitta, ei yhteiselo Pena-kissan kanssa onnistunutkaan täysin suunnitelmien mukaan.

Ehdin jo huokaista helpotuksesta, kun Valma ensimmäisenä tai toisena päivänä säyseästi väisti syömään tullutta kissaa. Seuraavalla kerralla räksytys kuitenkin palasi, Pena säikähti, loukkaantui suuresti ja häipyi nopeasti. Aloin jo olla hyvinkin huolissani, kun ei neljään päivään ollut kissasta näkynyt kuin vilahdus pusikossa ja vähenemistä ruokakupissa (oli ilmeisesti kivunnut keittiön ikkunasta sisään koirien ollessa lenkillä.

Tiistai-iltana kissa sentään palasi reissuiltaa nälkäisenä. Valman suljin maukaisut kuultuani toiseen huoneeseen. Se kuitenkin sai jollakin tapaa oven auki ja Pensku oli samalla sekunnilla tiessään. Onneksi palasi kuitenkin pian takaisin.

Tämän jälkeen en edes kuvitellut enää saattavani näitä eläimiä yhteen, kun toinen rähjäsi ja toinen pelkäsi. Vietin muutamia aivan ihania hetkiä kellarissa hellyyden kipeän ja kiehnäävän kisusen kanssa, koirien olessa oven takana yläkerrassa vinkumassa. Pari kertaa Valma ja Pena joutuivat vielä vahingossa samaan tilaan, mutta niistäkin selvittiin säikähdyksellä. Taitaa olla haaveeni kissanpennusta tuhoon tuomittu. Vai oppisikohan Valma käyttäytymään komennuksen alla ja toisen ollessa hyvin pieni? Jos vaikka valeraskautta toivoisi?

Nyt on kuitenkin pääkaupunkiseudun vierailu ohi ja Hartolasta Valmalle löytyneet taas tutut lekottelupaikat. Linja-autossa edessämme istuneen lapsen sanoin "hieno koila!".